Indigo Lavender

Kuka on taiteilijanimen takana?

Indigo Lavender nimi syntyi, kun aloin tekemään omia taideteoksia vuonna 2022. Taide toimii minulle yhä terapeuttisena työvälineenä. Samaan aikaan kun aloitin nykyisen psykoterapiamatkani ja ryhdyin etsimään omaa identiteettiäni, löysin sisimmästäni herkän taiteilijan, jonka olemassaoloa en tiennyt aiemmin olevan. Taiteilijuus antaa minulle kasvot ja raamit olla minä. Se antaa vapauden olla luova. Vähän hassukin. Huumori on minulle tosi tärkeässä roolissa elämässä. Itselleen on välillä kiva nauraa, ja opetella elämään hiukan enemmän. Identiteettini on myös aina ollut hiukan feminiininen. Nykyään myös ulkonäköni tuo persoonaan maskuliinisuutta. Siksi Unisex nimi. Siksi Unisex korut.

Indigo on lempivärini, ja Laventeli on lempikukkani. Myös laventelin tuoksu on rauhoittanut minua aina vaikeina aikoina nukahtamaan. Siksi Indigo Lavender tuntui oikealta, kun mietin omaa taiteilijanimeäni. Se on tarpeeksi pehmeä ja korostaa erityisherkkyyttäni, josta nykyään ammennan.

Indigo Lavender nimen takana on kuitenkin aivan tavallinen ihminen, ja hänen nimensä on Marco Rantanen. Asun yhdessä puolisoni kanssa maaseudulla. Olen tänä vuonna (2022) täyttänyt 38-vuotta ja minulla on aiempaa työkokemusta kaupanalalta, jossa toimin myyjänä ja esimiehenä yhteensä 13 vuoden ajan. Se kuitenkin uuvutti minut hektisyydellään, ja lähdin etsimään elämälleni uutta suuntaa. Olen opiskellut sittemmin Home trader-kiinteistövälittäjäksi sekä hiljattain opiskelin itselleni Yrittäjän ammattitutkinnon. Vasta tänä vuonna oikeastaan voin sanoa, että elämäni on alkanut loksahdella paikoilleen, ja olen löytänyt itselleni aidosti sopivia asioita elämääni.

Haluan viestilläni tuoda esiin, että ikä on vain numeroita. Terveys on mikä merkitsee eniten, ja sen eteen kannattaa nähdä vaivaa. Ilman sitä, on vaikea elää. Raotan myös ajatusmaailmaani, että aina on enemmän kuin OK aloittaa alusta. Ja että meillä on alati muuttuva keho, ja muuttuva maailma ympärillämme. Siksi pitääkin välillä ihan luvan kanssa aloittaa uudelleen. On vaikeaa yrittää pysyä menneissä kiinni. Se ei ole edes mahdollistakaan. Joten katse on tulevaan päin. 

Kiitos vielä kerran oikein lämpimästi,  että olet mukana tällä matkalla. 

Muutetaan yhdessä niitä asenteita joita kohtaamme, ja muutetaan tätä maailmaa paremmaksi paikaksi elää omina itsenämme. Uskon että yhdessä sen teemme.

Ilolla,

-Marco Rantanen ( Indigo Lavender )