Kerron Sinulle nyt miten kaikki alkoi...


Luovuuteni ajaa minua elämässäni vahvasti eteenpäin. Sairaus ja sen ansiosta pysähtyminen synnytti jotakin konkreettista: korun ja idean jolla on suuri merkitys.

Olen läpikäynyt elämässäni paljon. Jo lapsuudessani olen kokenut traumaa. Olen ollut koulukiusattu luokat 1-9. Kiusaajat saivat minut uskomaan itsestäni kaikenlaista, mikä ei ollut totta. Aikuisuudessa kohtasin raastavia parisuhteita ja kuormittavia työtilanteita. Olin aina se kiltti ja joustava ihminen. Ihan kuin minussa olisi ollut kyltti: Tervetuloa, pyyhi kenkäsi tähän, ole hyvä. Olin myös pitkään yksinäinen, ja uupunut, vailla suuntaa. 

Vuoden 2022 keväällä päätin, että yksin selviytymisen sijaan, etsin itselleni lisää tietoa ja ulkopuolista apua. Mikä sai minut tekemään niin? - En päässyt enää kodistani ulos. Kauppaan en kyennyt astumaan sisälle koska ahdisti. Itkin kaupan pihalla autossani ja soitin puolisolleni että en jaksa enää tätä. Kaikki asiat vaan jotenkin huolestutti ja pelotti minua. Raha-asiat, työt, oma terveys, läheisten jaksaminen..tulevaisuus... lista jatkui loputtomiin!

Niinpä, keväällä 2022 minulla todettiin Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ( diagnoosi F41.1 ). Se tuntui helpottavalta ja samaan aikaan pelottavalta. Mitä jos tästä "leimasta" terveystiedoissani on myöhemmin jotakin ongelmaa, työn tai vaikkapa vakuutuksen saamisessa? Tämäkin seikka on mahdollista, ikävä kyllä. Kuitenkin hyppäsin tuntemattomaan, ja otin apua vastaan jota onnekseni julkisesta terveydenhuollosta sain.

Ajatus ei saanut heti tätä korun muotoa. Idea nimittäin nousi hiljalleen mieleeni psykoterapian ansiosta kesän 2022 aikana. Tiesin haluavani jollain tavalla osoittaa hyväksyntää kohtaamani sairautta kohtaan, olihan se vuosien yksin  kamppailun jälkeen pysäyttänyt minut itseni äärelle. Halusin myös jättää jälkeeni jotakin konkreettista tähän maailmaan.

Ajatus jostakin kevyestä, mutta sisällöltään sitäkin painavammasta kypsyi mielessäni. Eräänä kesäisenä päivänä päiväunituokion jälkeen, kekseliäs mieleni, ja haluni auttaa itseäni sekä muita yhdistyvätkin täydellisesti tässä ideassa; ja näin ajatus sai korun muodokseen. 

Haluankin kannustaa kaikkia luovuuteen, ja sen ilmentämiseen. Uskon, että sen kautta voimme kasvaa ihmisinä, että yritysmaailmassa yrityksinä.

Luovuuteni ajaa minua elämässäni vahvasti eteenpäin. Sairaus ja sen ansiosta pysähtyminen synnytti jotakin konkreettista. Asian jolla suuri merkitys itselleni, ja pian myös monelle muulle: Kannan tätä korua mukanani suurella kiitollisuudella ja rakkaudella. Ikuisuus symboli edustaa henkisyyttä, ikuista rakkautta ja voimaantumista. Symbolin sanoman allekirjoitan kokemusteni kautta juuri sen minua voimaannuttavana tekijänä.

Tunnen syvää kiitollisuutta itseäni, ja kaikkia läheisiäni sekä minua auttaneita tahoja ja etenkin ihmisiä kohtaan. Kehomme ovat upeita ja älykkäitä "kulkuvälineitä". Tärkeimpänä asiana olen saanut ymmärtää, että häpeä jota olen kantanut mukanani isoimman osan elämästäni -ei kuulu enää minulle. Nyt on tullut aika muuttaa maailmaa. Diagnoosikoru on syntynyt!

Kiitos että olet mukanani. En ole enää yksin.

Nähdään DBlogissa & kuullaan yhteydenottojen merkeissä!

Rakkaudella,

Indigo